Hän avasi reilu vuosi sitten Parikkalan keskustaan hammaslaboratorion, ja nyt palvelut sen kuin paranevat. Vastaanotolla Parikkalantien varressa on menossa parhaillaan remontti, jonka ansiosta tilaan saadaan laboratorion lisäksi myös erillinen odotustila ja potilashuone.
Erityisen iloinen yrittäjä on siitä, että hän sai toimipisteeseen kesällä toisen työntekijän, Parikkalasta kotoisin olevan hammasteknikon Maria Hautereen.
– Maassa on vain noin tuhat hammasteknisellä alalla työskentelevää, joten on aikamoinen sattuma, että työpaikkoja olisi tarjolla ja niille kysyntää pikkupaikkakunnalla, Saul Maury ja Maria Hautere toteavat. He ovat opiskelleet samoihin aikoihin – silloin hammasteknikkoja kouluttava maan ainoa ammattikorkeakoulu oli Helsingissä, nyt Turussa – ja valmistuneet vajaat 10 vuotta sitten.
– Tosi mukavaa, kuvailee Maria muuttoa ja asettumistaan Parikkalaan, jossa hän on viimeksi asunut vakituisesti ennen lukioikää. Parikkalassa toimivan oman alan yrityksen hän bongasi käydessään vanhempiensa luona, ja kun kotikunta alkoi taas vetää puoleensa, hän otti yhteyttä Saul Mauryyn.
– Tosi hyvänä hetkenä tuli se Marian kysely, hymyilee Saul, joka on ryhtynyt kehittämään yritystään saatuaan erikoistumisopinnot suoritettua.
Tämä helpottaa etenkin pitkän matkan päästä tulevia asiakkaita.
Uutena palveluna ONNI aloittaa kotikäynnit, jotka Mauryn mukaan ovat tärkeä palvelumuoto haja-asutusalueella. Hän uskoo, että kotikäyntejä tarvitsevat esimerkiksi hoivakodeissa asuvat ja liikuntarajoitteiset henkilöt.
– Joissain tapauksissa meidän on helpompi mennä välineidemme kanssa asiakkaan luo kuin asiakkaan tulla vastaanotolle, sillä käytännössä hammasteknikot voivat tehdä asiakkaan kotona samat toimenpiteet kuin vastaanotolla. Isommat työt tuomme tietenkin laboratorioon, mutta esimerkiksi pienet proteesien porauksetkin onnistuvat kotona.
Tyypillisimmillään hammasteknikon palveluita tarvitsevat yli 50-vuotiaat, mutta elintavoista ja terveydentilasta riippuen nuoremmatkin.
– Jopa parikymppisille on tehty kokoproteeseja, Saul Maury kertoo ja sanoo, että toisinaan hammasteknikon asiakkaaksi voi tulla myös pelkopotilas, joka haluaa madaltaa hammaslääkärin kynnystä istumalla ensin hammasteknikon tuoliin.
Onni on 1993 Helsingissä perustettu yritys, jonka yrittäjänä Saul Maury on ollut vuodesta 2019. Yrityksen uusin toimipiste on Taipalsaarella, jossa Saul Maury perheineen nykyään asuu. Etelä-Karjala alkoi vetää jälleen puoleensa kymmenen pääkaupunkiseudulla vietetyn vuoden jälkeen, sekä Saul että vaimonsa Jonna ovat Parikkalasta kotoisin.
Parikkalan-Rautjärven Sanomat/ Lege Pajari-Kosonen
kuva Lege Pajari-Kosonen
Juttu julkaistu ensimmäisen kerran Parikkalan-Rautjärven Sanomissa 13.10.2021