Ihmiset yli kuntarajojen ovat löytäneet palvelumme, ja myös yhteistyö terveyskeskuksen kanssa on toiminut hyvin, summaa yrityksen toimitusjohtaja, lokakuun lopussa erikoishammasteknikoksi valmistuva Saul Maury kulunutta vuotta.

Hän avasi reilu vuosi sitten Parikkalan keskustaan hammaslaboratorion, ja nyt palvelut sen kuin paranevat. Vastaanotolla Parikkalantien varressa on menossa parhaillaan remontti, jonka ansiosta tilaan saadaan laboratorion lisäksi myös erillinen odotustila ja potilashuone. Erityisen iloinen yrittäjä on siitä, että hän sai toimipisteeseen kesällä toisen työntekijän, Parikkalasta kotoisin olevan hammasteknikon Maria Hautereen. – Maassa on vain noin tuhat hammasteknisellä alalla työskentelevää, joten on aikamoinen sattuma, että työpaikkoja olisi tarjolla ja niille kysyntää pikkupaikkakunnalla, Saul Maury ja Maria Hautere toteavat. He ovat opiskelleet samoihin aikoihin – silloin hammasteknikkoja kouluttava maan ainoa ammattikorkeakoulu oli Helsingissä, nyt Turussa – ja valmistuneet vajaat 10 vuotta sitten. – Tosi mukavaa, kuvailee Maria muuttoa ja asettumistaan Parikkalaan, jossa hän on viimeksi asunut vakituisesti ennen lukioikää. Parikkalassa toimivan oman alan yrityksen hän bongasi käydessään vanhempiensa luona, ja kun kotikunta alkoi taas vetää puoleensa, hän otti yhteyttä Saul Mauryyn. – Tosi hyvänä hetkenä tuli se Marian kysely, hymyilee Saul, joka on ryhtynyt kehittämään yritystään saatuaan erikoistumisopinnot suoritettua.

Kun vastaanotolla on kaksi työntekijää, yhden asiakaskäynnin aikana pystytään tekemään useampia työvaiheita ja esimerkiksi proteesien korjaustoimenpiteet nopeutuvat.

Tämä helpottaa etenkin pitkän matkan päästä tulevia asiakkaita. Uutena palveluna ONNI aloittaa kotikäynnit, jotka Mauryn mukaan ovat tärkeä palvelumuoto haja-asutusalueella. Hän uskoo, että kotikäyntejä tarvitsevat esimerkiksi hoivakodeissa asuvat ja liikuntarajoitteiset henkilöt. – Joissain tapauksissa meidän on helpompi mennä välineidemme kanssa asiakkaan luo kuin asiakkaan tulla vastaanotolle, sillä käytännössä hammasteknikot voivat tehdä asiakkaan kotona samat toimenpiteet kuin vastaanotolla. Isommat työt tuomme tietenkin laboratorioon, mutta esimerkiksi pienet proteesien porauksetkin onnistuvat kotona. Tyypillisimmillään hammasteknikon palveluita tarvitsevat yli 50-vuotiaat, mutta elintavoista ja terveydentilasta riippuen nuoremmatkin. – Jopa parikymppisille on tehty kokoproteeseja, Saul Maury kertoo ja sanoo, että toisinaan hammasteknikon asiakkaaksi voi tulla myös pelkopotilas, joka haluaa madaltaa hammaslääkärin kynnystä istumalla ensin hammasteknikon tuoliin. Onni on 1993 Helsingissä perustettu yritys, jonka yrittäjänä Saul Maury on ollut vuodesta 2019. Yrityksen uusin toimipiste on Taipalsaarella, jossa Saul Maury perheineen nykyään asuu. Etelä-Karjala alkoi vetää jälleen puoleensa kymmenen pääkaupunkiseudulla vietetyn vuoden jälkeen, sekä Saul että vaimonsa Jonna ovat Parikkalasta kotoisin.

Parikkalan vastaanotto toimii samalla periaatteella kuin aiemminkin, eli asiakaskäynneistä sovitaan pääasiassa puhelimitse. Erikoishammasteknikon vastaanotto ja hammaslaboratorio ovat avoinna ajanvarauksella.

Parikkalan-Rautjärven Sanomat/ Lege Pajari-Kosonen

kuva Lege Pajari-Kosonen

Juttu julkaistu ensimmäisen kerran Parikkalan-Rautjärven Sanomissa 13.10.2021
Useilla ihmisillä on jonkin verran sienilajikkeita suussa. Monien niistä voidaan katsoa kuuluvan suun normaaliflooraan, eikä niistä yleensä aiheudu ongelmia. Patologisen voimakas kasvu tai erityisesti tietyt sienilajit voivat johtaa suun sienitulehdukseen. Sienitulehdus aiheutuu usein monen asian yhteisvaikutuksena, siihen vaikuttavia tekijöitä on mm. kuiva suu, elimistön puolustuskyvyn heikkeneminen ja lääkkeet. Sen hoito on erityisen tärkeää ihmisellä, jolla muut sairaudet ovat heikentäneet kuntoa.

Suutulehdus – Proteesistomatiitti

Jos sienikasvusto on runsasta ja limakalvoilla on selviä oireita tai muutoksia, on kyseessä sienitulehdus. Tulehduksen oireet vaihtelevat, niitä ovat limakalvon kipu, polttelu, arkuus, kirvely ja punotus. Tyypillisiä oireita ovat myös makuaistin muutokset, verenvuoto sekä suun limakalvoilla ja kielessä näkyvät laikut tai suunpielihaavaumat. Yleinen oire on hammasproteesin alle jäävän limakalvon punoitus.

Helpoin tapa estää sienitulehdusta on huolehtia suuhygieniasta.

Hammasproteesi ja suu tulee puhdistaa huolellisesti päivittäin. Hammasproteesin alla on kasvustolle suotuisat olosuhteet. Proteesi on hyvä ottaa pois suusta yöksi ja säilyttää kuivana ilmavassa rasiassa. Lisäksi kuivan suun voi kostuttaa vaikka vedellä. Hammasproteesit tulisi pitää kunnossa; huolehtia niiden säännöllisestä pohjauksesta ja rikkoutuessa korjauttaa ne mahdollisimman nopeasti. Istuvuuden ollessa hyvä sienikasvusto ei pääse kertymään proteesin pinnalle. Pohjauksen yhteydessä saadaan hävitettyä proteesin mahdollisesti kertynyt sienikasvusto. Voimakkaissa oireissa käyttöön otetaan lääkärin ohjeen mukaan sienilääkitys. Suun sienitulehdukseen altistavia tekijöitä on useita. Niitä on mm. huono suuhygienia, huonosti istuvat hammasproteesit, mikrobilääkitys, sairaudet, tupakointi sekä runsas alkoholin tai sokerin käyttö Lähde: https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=trv00108&p_hakusana=hiivatulehdus%20suussa

Suomalaisten hampaat ovat huippuluokkaa, jos verrataan moneen muuhun maahan. Kaukana ovat ne ajat, kun armeijan leivissä oli pehmeän leivän jono pidempi kuin kovan. Suomalaisten keski-ikä on kuitenkin noussut viime vuosikymmeninä ja suuret ikäluokat ovat eläkeiässä. Useiden hampaat eivät ole enää työkykyisiä.

Vaikka omasta yleiskunnosta olisi huolehtinut koko ikänsä, alkaa luusto haurastua iän myötä. Tämä tuo oman rasitteensa myös hammaskalustolle, joka alkaa jatkuvan kulutuksen myötä pikkuhiljaa pettää. Alkuun lohjenneita hampaita paikataan, muovaillaan ja laminoidaan hammaslääkärillä. Yksittäisiä rikkoontuneita hampaita korvataan kiinteillä kruunuilla ja nastahampailla, implanteilla. Tilannetta voidaan helpottaa erilaisilla metallista ja muovista valmistetuilla kiinnitettävillä levy- ja rankaproteeseilla, mutta jos hampaat menetetään kokonaan, joudutaan turvautumaan yhdistelmä- tai kokoproteesiin, suomeksi sanottuna tekohampaisiin. Kun omasta hampaasta tai hampaista ei ole enää käyttökaluiksi astuu hammaslääkärin rinnalle ja sijaan erikoishammasteknikko, lyhennettynä EHT.

Paikallinen yritys

Onni Erikoishammasteknikot Oy on Etelä-Haagassa, Kauppalantiellä toimiva hammasproteeseihin ja niiden korjauksiin keskittynyt yritys. Firmaa pyörittää hammasteknikko, yrittäjä Saul Maury, joka on ollut alalla reilut kymmenen vuotta. – Aloitin työt hammaslaboranttina Keskustan erikoishammasteknikoissa. Kun työnantajani siirtyi eläkkeelle, päätin lähteä kokeilemaan omia siipiäni. Onni Erikoishammasteknikot Oy on perustettu vuosi sitten. Yritys on ollut Haagassa jo viisi vuotta, mutta erinimisenä. Onni Erikoishammasteknikot on laajentunut nopeasti. Nyt toimipaikkoja on jo kahdeksan. Yrityksellä on kolme vakinaista työntekijää ja kolme itsenäistä ammatinharjoittajaa, jotka toimivat erikoishammasteknikkoina. Haagan toimipisteessä alueemme asukkaita palvelevat EHT Antti Koskela ja EHT Tero Roine. Kummallakin on rautainen, vuosikymmenten ammattitaito alalta. Saul hoitaa yrityksen hallinnon ja hammaslaboratoriota. Myös Saul on kouluttautumassa erikoishammasteknikoksi.

Kotimaisia proteeseja, käsityönä

Erikoishammasteknikko on irrotettavan hammasprotetiikan asiantuntija. Onni Erikoishammasteknikkojen ykköstuote on laadukas irrotettava kokoproteesi. – Valmistamme kaikki proteesit itse, Saul kertoo. – Tänä päivänä monet firmat käyttävät tietokonejäljennöksiä, joista tehdään 3D-jyrsimillä proteeseja. Meidän proteesimme taas tehdään laadukkaasti käsityönä, jolloin asiakas saa mahdollisimman mukavan kokemuksen. Hyvä hammasproteesi on käyttäjälleen lähes huomaamaton, Saul kertoo. Oikein tehty proteesi pysyy hyvin suussa ja sillä on helppo syödä. Se ei haittaa puhetta eikä tuota kipua, ja se kohentaa käyttäjänsä ulkonäköä. Hyvä hammasproteesi tukee hyvinvointia ja parantaa elämänlaatua. Yrityksen erikoishammasteknikot valmistavat kokohammasproteeseja suoraan käyttäjille ja osahammasproteeseja yhteistyössä hammaslääkärien kanssa. – Tuotevalikoimaamme kuuluvat kokoproteesit, pohjaukset, korjaukset ja hampaiden lisäykset proteesiin. Lisäksi valmistamme yksilöllisiä hammassuojia kaikkiin urheilulajeihin. Käyttämällä parhaita työmenetelmiä ja materiaaleja saavutamme korkealaatuisen lopputuloksen. Yrityksellä on avainlippu osoituksena kotimaisuudesta.

Myös kotikäyntejä

Yritys toimii yhteistyössä terveyskeskusten ja vanhainkotien kanssa. Jos asiakkaalla on ollut aiemmin kokoproteesi, voidaan uusi tehdä ilman hammaslääkärikäyntiä. – Hampaaton leuka ei kaipaa lääkäriä väliin. Suusta otetaan jäljennökset paikan päällä ja niistä valmistetaan proteesi, Antti Koskela kertoo. Proteeseja on mahdollista myös korjata ja huoltaa sekä pohjata uudestaan. – Pohjaukset on hyvä tehdä muutaman vuoden välein. Rikkoutunut proteesi tulee korjauttaa heti. Nykyaikaa vastaava proteesi on kuitenkin parempi vaihtoehto kuin kulunut. – Ihmisten purenta muuttuu ajan myötä ja proteesit kuluvat, jolloin purenta mataloituu ja purentavoima heikentyy. Proteesi on hyvä uusia 10 vuoden välein, Tero Roine sanoo. Asiakas voi varata ajan ja käydä toimistolla itse tai tilata kotikäynnin. Haagan toimipiste on katutasossa, bussipysäkin vieressä Kauppalantiellä. Yrityksen asiakaskunta on pääosin ikäihmisiä. Antti ja Tero tekevät myös laitoskäyntejä, sillä monet asiakkaista on vuodepotilaita, jolloin yhteyttä ottava taho voi olla omainen tai vaikkapa hoitaja. Käyntien aikana huomioidaan vallitseva koronatilanne ja siihen suojaudutaan tarpeellisin toimenpitein. Voit varata ajan maksuttomaan tarkastus- ja suunnittelukäyntiin nettisivuilta https://erikoishammasteknikot.fi/ tai soittamalla 050 4677 229.

teksti Jauri Varvikko

artikkeli julkaistu ensimmäisen kerran Tanotorvi-lehdessä syksyllä 2020

Nummelassa toimivan Onni erikoishammasteknikot Oy:n tiloissa työskentelevä erikoishammasteknikko Tero Roine kertoo pitäneensä aina käsillään tekemisestä.

Työssään hän pääsee tätä taitoa käyttämään ja hiomaan yksityiskohtia pikkutarkasti. Roine suunnittelee ja valmistaa hammasproteeseja. – Erikoishammasteknikkona voin valmistaa kokohammasproteeseja suoraan asiakkaille sekä osahammasproteeseja yhteistyössä hammaslääkärin kanssa, Roine selvittää. Erikoishammasteknikolla on sekä suun terveydenhoidon kliininen koulutus että hammasprotetiikan laaja tekninen osaaminen. Valmistuttuaan hammasteknikoksi tulee työskennellä alalla viisi vuotta ennen kuin voi aloittaa erikoistumisopinnot

Hammasproteeseja työkseen tekevä Roine kertoo pääosan asiakkaista olevan yli 60-vuotiaita.

– Joskus on jouduttu laittamaan aivan nuorellekin ihmiselle proteesi, mutta yleensä siinä on ollut kyse onnettomuudesta. Joskus taustalla on ollut huumeiden käyttöä tai muuta addiktiota, joka on estänyt suuhygieniasta huolehtimisen. Roine muistuttaa parodontiitti-bakteerista eli hampaan kiinnityskudosten tulehduksesta, joka saattaa pahimmillaan johtaa hampaiden irtoamiseen. – Suuhygienia on erityisen tärkeä asia koko elämän ajan. Yhdenkin hampaan puuttuminen kannattaa hoitaa, sillä silloin purentapaine tulee muille hampaille kovemmaksi ja saattaa alkaa rapauttaa näiden hampaiden juuria. Erikoishammasteknikko on erikoistunut hampaattoman suun purennan kuntouttamiseen ja valmistaa hammasproteesit käsityönä yksilöllisesti alusta loppuun. – Oikeanlainen proteesi on käyttäjälleen lähes huomaamaton ja se pysyy hyvin suussa.

teksti Vihdin Uutiset/ Annukka Tallberg

kuva Jauri Varvikko

Lue koko juttu Vihdin Uutisten verkkosivuilta!

Hammasproteesi saattaa rikkoutua esimerkiksi pudotessa lavuaariin tai jotakin kovaa syödessä.

Proteesi voi mennä poikki, siitä saattaa lohjeta pala tai siihen voi tulla halkeama. Joskus myös jokin proteesihammas saattaa lähteä irti tai rikkoontua. Hammasteknikko saa helposti ja nopeasti tehtyä tällaiset pienet korjaukset. Mitä nopeammin proteesi korjataan, sen pienempi toimenpide se on. Jos kaikki proteesin osat ovat tallessa usein riittää, että hammasproteesi tuodaan korjattavaksi, eikä käyttäjän tarvitse välttämättä itse tulla paikalle. Erikoishammasteknikkomme tekevät myös koti- ja laitoskäyntejä. Rikkoontunut hammasproteesi noudetaan kotoa, hammasproteesi viedään laboratorioon korjattavaksi ja tuodaan takaisin korjattuna. Korjauksen yhteydessä hammasproteesi puhdistetaan ja desinfioidaan huolellisesti. Korjauksen yhteydessä proteesin voidaan lisätä hampaita ja tukirakenteita. Usein proteesin korjaaminen on kustannustehokkaampaa ja parempi ratkaisu kuin uuden proteesin hankkiminen. Proteesin voidaan myös pohjustaa samassa yhteydessä, varaamalla ajan teemme maksuttoman arvion hoidon tarpeesta. Teemme kaikki korjaukset nopealla aikataululla.

Limakalvoissa ja ienharjanteesa ts. leukaluussa tapahtuvat muutokset aiheuttavat proteesin löystymisen.

Löystynyt proteesi voi rikkoontua pehmeääkin ruokaa syödessä. Usein hammasproteesin rikkoutuminen pehmeää ruokaa syödessä onkin merkki pohjauksen tarpeesta. Muita merkkejä proteesin pohjauksen eli tiivistämisen tarpeesta ovat proteesin löysyys sekä sen alle kertyvä ruoka. Hyvin istuva hammasproteesi on mukava käyttää. Se pysyy hyvin suussa, syöminen on helpompaa ja purentaa toimii hyvin. Tiivis hammasproteesi ehkäisee limakalvon sairauksia. Proteesista huolehtiminen lisää proteesin käyttöikää!
Onni on ehjä ja hyvin istuva hammasproteesi!

Suun limakalvojen muodoissa tapahtuu jatkuvasti muutoksia.

Ienharjanne vetääntyy ajan mittaan eikä proteesi enää istu suussa. Erityisen voimakasta vetäytyminen on ensimmäiset kaksi vuotta hampaiden poiston jälkeen, mutta se jatkuu läpi elämän. Proteesin pohjauksen tarve on syytä tarkistuttaa, jos proteesi tuntuu löysältä ja sen alle kertyy helposti ruokaa. Huonosti istuva proteesi menee helposti rikki ja rikkoutuminen on merkki mahdollisesta pohjauksen tarpeesta. Väljä proteesi kerää helposti alleen likaa ja altistaa limakalvot tulehduksille ja liikakasvulle. Syöminen hankaloituu, eikä purenta toimi enää normaalisti. Kun proteesi pohjataan, sen pohja muotoillaan uudelleen suuhun sopivaksi. Erikoishammasteknikko ottaa jäljennöksen suun limakalvon muodosta käyttäen proteesia apuna, jolloin limakalvon muodot saadaan mallinnettuna täsmälleen samana kipsistä valmistettavalle työmallille. Proteesi jää hänelle pohjattavaksi ja proteesin pohjassa oleva tyhjä tila korvataan uudella akryylillä. Pohjaus on valmis joko saman päivän aikana tai seuraavana päivänä. Työn valmistuttua se sovitetaan suuhun ja tehdään tarvittaessa hionnat. Tukavasti istuva hammasproteesi on mukava käyttää; se pysyy hyvin suussa, syöminen on helpompaa ja purenta on tasapainossa. Tiivis proteesi ehkäisee limakalvon sairauksia. Proteesista huolehtiminen lisää proteesin käyttöikää! Pohjauksen tarve on hyvin yksilöllistä. Keskimäärin proteesi on pohjauksen tarpeessa noin 2-3 vuoden välein. Hammasproteesi on hyvä tarkistuttaa erikoishammasteknikolla säännöllisin välein.

Hampaiden poistojen yhteydessä tehdyn hammasproteesin pohjaus

Hammasproteesi tulee pohjata noin 3 kuukautta hampaiden poistojen jälkeen. Ikenet vetäytyvät ts. leukaluu resorboituu tavallista nopeammin heti poistojen jälkeen ja proteesin pysyvyys heikkenee. Pohjauksen jälkeen proteesin paikallaan pysyminen paranee huomattavasti. Mikäli proteesin pysyminen tuottaa ongelmia tai se tuntuu painavan ikeniä ennen lopullista pohjausta, voidaan tehdä väliaikainen pehmytpohjaus.
Onni on hyvin hoidettu hammasproteesi!

Hyvä hammasproteesi on käyttäjälleen lähes huomaamaton.

Se pysyy hyvin suussa ja sillä on helppo syödä. Se ei haittaa puhetta eikä tuota kipua, ja se kohentaa käyttäjänsä ulkonäköä. Hyvä hammasproteesi tukee hyvinvointia ja parantaa elämänlaatua. Hammasproteesien valmistus aloitetaan suun ja limakalvojen terveyden tarkistuksella. Mahdollisten vanhojen jo olemassaolevian proteesien kunto arvioidaan ja erikoishammasteknikko tekee hoitosuunnitelman. Vanhat proteesit voivat olla vielä käyttökelpoiset ja niiden pohjustaminen tai korjaaminen on suositeltavaa. Proteesihampaat kuluvat käytössä ja ajan kuluessa proteesimateriaali alkaa kerätä epäpuhtauksia, jolloin proteesit tulee uusia kokonaisuudessaan. Hoidon tavoitteet ja aikataulu sovitaan yksilöllisesti yhdessä asiakkaan kanssa.

Tarvittaessa ohjaus hammaslääkäriin

Tarvittaessa erikoishammasteknikko ohjaa asiakkaan hammaslääkärin vastaanotolle. Hammaslääkäri hoitaa suun sairauksia ja vastaa osaproteesien valmistuksesta. Hammaslääkärin kanssa yhteistyössä haetaan ratkaisu, jolla proteesien pysyvyyttä saadaan parannettua, kuten implanttikantoiset hammasproteesit. Jos hampaita joudutaan poistamaan, proteesi voidaan nopeimmillaan asentaa suuhun välittömästi poistojen jälkeen. Hoito voidaan tarvittaessa tehdä kevytnukutuksessa.

Hammasproteesin teettäminen erikoishammasteknikolla

Terveestä suusta otetaan jäljennökset, joiden avulla yksilöllinen hammasproteesi valmistetaan. Tapauksesta riippuen proteesia sovitetaan joko kerran tai useammin, jotta sen toiminnallisuus ja ulkonäkö vastaavat asetettuja tavoitteita. Käyntejä erikoishammasteknikon luona tulee noin 3-4. Ensimmäisellä käyntikerralla käydään läpi suun tilanne ja suunnitellaan hoito. Jos päädytään uuden hammasproteesin valmistukseen, otetaan suusta jäljennökset pehmeällä jäljennösaineella. Jäljennöksistä valetaan kipsimallit, joihin limakalvojen muodot mallintuvat. Seuraavalla käynnillä erikoishammasteknikko määrittää purennan hammaslaboratoriossa valmistettujen vahakaavioiden avulla. Tämän vaiheen avulla saadaan rekisteröityä purentataso ja proteesihampaiden sijainti. Hampaan väri ja muoto määritetään asiakkaan toiveiden tai vanhan valokuvan avulla. Hampaanvärin määrityksen apuna voidaan käyttää vanhoja hammasproteeseja, joten ne on syytä ottaa aina mukaan erikoishammasteknikon vastaanotolle. Kolmannella käynnillä sovitetaan hammasasettelua. Hammasproteesista on tehty lopullista proteesia vastaava malli, jossa proteesihampaat on kiinnitetty vahaan. Tämän avulla nähdään miten suunniteltu hammasproteesi toimii suussa ja tehdään tarvittavat muutokset. Viimeisellä käynnillä uusi hammasproteesi on valmis. Erikoishammasteknikko tarkistaa proteesin toimivuuden suussa ja tekee siihen tarvittaessa vielä viimeiset hionnat. Joissakin tapauksissa prosessia voidaan nopeuttaa yhdistämällä käyntikertoja joko käyttämällä vanhoja hammasproteeseja apuna tai tekemällä useita vaiheita saman käynnin aikana. Nämä kaikki toimenpiteet voimme tehdä myös koti- ja palvelutalokäyntien yhteydessä.

Uusi hammasproteesi

Uuden hammasproteesin käyttöönotto vaatii yleensä hieman totuttelua. Puhe ja syöminen voivat tuntua erilaiselta kuin aiemmin. Tähän tottuu kuitenkin yleensä nopeasti. Jos uusi hammasproteesi aiheuttaa kipua limakalvoissa, on paras tulla mahdollisimman nopeasti erikoishammasteknikon jälkitarkastukseen. Painokohdat saadaan korjattua helposti pienellä hionnalla. Erikoishammasteknikko auttaa mielellään kaikissa esiin tulevissa hammasproteesiasioissa myös uuden proteesin käyttöönoton jälkeen. Meiltä saat proteesitöihin tyytyväisyystakuun ja hintaamme sisältyy aina maksuton tarkastus erikoishammasteknikon vastaanotolla ja mahdolliset jälkikäynnit. ”Onni on toimiva hammasproteesi!”

Jäljennöksien avulla tehdyt yksilöllisesti istuvat hammassuojat suojaavat hampaita iskuilta.

Useissa urheilulajeissa, kuten jääkiekossa, joukkuepeleissä, kamppailulajeissa ja alppihiihdossa tulee helposti iskuja päähän ja aiheutuu hammasvammoja. Pienelläkin iskulla saattaa huonolla onnella olla ikäviä esteettisiä seuraamuksia. Yksilöllinen hammassuoja on helppo tapa estää tai lieventää vahinkoa. Sen avulla ennaltaehkäistään helposti pitkiä ja kalliita hammashoitoja. Urheilijan hammassuoja valmistetaan jokaiselle henkilökohtaisesti. Hammassuoja peittää tiiviisti ylähampaat ja suojaa hampaistoa päähän kohdistuvissa iskuissa. Hammassuojalla on tärkeä merkitys lajeissa, joissa on lentäviä esineitä tai tulee helposti kaatumisia ja kehokontakteja. Hammassuojat on suunniteltu ehkäisemään ja lieventämään hampaiden katkeamista, huulivammoja ja muita suun vahinkoja. Hyvin istuva hammassuoja vaimentaa kehoon tullutta tärähdystä ja parantaa siten myös urheilusuoritusta. Hyvä hammassuoja täyttää seuraavat vaatimukset: • Suojaa hampaita, pehmytkudoksia sekä leukaluuta suorilta teräviltä iskuilta • Suojaa leukaniveliä sekä niskaa tärähdyksiltä • Jakaa iskuvoima tasaisesti läpi hammassuojan • On miellyttävä ja turvallinen käyttää • On mauton, hajuton sekä helposti puhdistettavissa Hammassuoja valmistetaan jokaiselle yksilöllisesti. Hampaista otetaan muotti, jonka avulla tehdään malli hampaistosta. Mallien avulla saadaan hammassuoja istumaan tiiviisti omilla hampailla. Hammassuoja valmistetaan laminoimalla useita eripaksuisia kalvoja kerroksittain yhteen tiiviisti hampaiden muotoon. Hammassuojiin käytettävät PlaySafe kalvot ovat elastista silikonia. Hammassuojaan rekisteröidään purenta, jotta myös alahampaat ovat suojassa hampaiden iskeytyessä yhteen. Hammassuojia on saatavilla erivärisinä ja halutessa niihin voidaan istuttaa esim. urheilijan nimi tai seuran logo. Yksilöllisesti valmistettu hammassuoja eroaa urheilukaupan valmistuotteisiin istuvuudellaan. Koska se on valmistettu erityisesti urheilijan omien hampaiden mukaisesti, se pysyy paremmin paikoillaan myös vahingon sattuessa ja suojaa alahampaat paremmin hampaiden iskeytyessä yhteen. Se ei vaikeuta hengitystä tai puhetta ja on mukava käyttää. Erikoishammasteknikko Antti Koskelo on itsekin innokas urheilija. Hän on hyvin perillä eri lajien vaatimuksista ja valmistaa hammassuojat vuosien kokemuksella urheilijan tarpeiden mukaisesti. ”Valmistamme yksilöllisiä PlaySafe hammassuojia kaikkiin urheilulajeihin”
Hammasproteesin hoito ja puhdistus on yhtä tärkeää kuin omien hampaidenkin puhdistaminen, sillä proteesin pinnalla voi elää terveydelle haitallista sieni- ja bakteerikasvustoa. Hammasproteeseista huolehtimalla voit ehkäistä suusairauksia.  Puhdas, ehjä ja hyvin istuva proteesi on osa henkilökohtaista hyvinvointiasi. Hammasproteesi ja limakalvot tulisi puhdistaa päivittäin aamuin ja illoin. Proteesi otetaan pois suusta puhdistuksen ajaksi ja limakalvot harjataan huolellisesti pehmeällä harjalla. Proteesi puhdistetaan hammasproteesien puhdistukseen tarkoitetulla proteesiharjalla käyttäen haaleaa vettä. Pesuaineena voi käyttää joko proteesien puhdistusainetta tai nestemäistä saippuaa. Metallisia kiinnikkeitä tulee käsitellä varovasti. Proteesi huuhdotaan huolellisesti runsaalla vedellä puhdistuksen jälkeen. Jos proteesiin kertyy hammaskiveä tai värjäytymiä, ne voi puhdistuttaa erikoishammasteknikon luona mekaanisesti ja ultraäänipesurilla. Hammasproteesia ei koskaan tule pestä kuumalla vedellä tai astianpesukoneessa. Hankausaineita sisältävät tahnat vaurioittavat proteesin pintaa, niiden käyttöä ei suositella.  Proteesia voi pitää suussa myös yöllä jos se tuntuu mukavalta eikä limakalvolla ei ole painkohtia tai ärsytystä. Tällöin on ehdottoman tärkeää huolehtia limakalvojen ja proteesin puhtaudesta päivittäin.  Huonosti istuvaa proteesia ei tulisi pitää öisin tukehtumisvaaran vuoksi. Kun proteesi ei ole yöllä suussa, se säilytetään astiassa, jonka pohjalla on puhdasta vettä. Säilytysastian veden tulee olla puhdasta ja se täytyy vaihtaa päivittäin bakteerikasvuston välttämiseksi.   Hampaatonkin suun on hyvä tarkistuttaa säännöllisesti. Limakalvolla olevat haavaumat voivat olla oire proteesin korjaustarpeesta. Jos proteesi istuu huonosti, se hankaa limakalvoa ja jatkuva ärsytys altistaa suun limakalvomuutoksille.   Vanhaan ja kuluneeseen proteesiin kertyy helpommin hammaskiveä sekä bakteeri- ja sienikasvustoa. Kuluneen hammasproteesin purentavoima heikentyy ja syöminen hankaloituu. Hammasproteesi on hyvä uusia noin 5-8 vuoden välein. Jos hammasproteesi rikkoutuu, se tulee korjauttaa välittömästi. Mitä nopeammin proteesi korjataan, sen pienempi toimenpide se on. Hajonnut proteesi kerää likaa sekä ärsyttää limakalvoa ja voi aiheuttaa haavaumia.  Hampaattoman suun limakalvoissa tapahtuu ajan myötä muutoksia. Tästä syystä proteesi on hyvä pohjata eli tiivistää 2-3 vuoden välein. Pohjauksen tarpeessa oleva proteesi tuntuu löysältä ja sen alle pääsee ruokaa.   Onni on puhdas ja mukava hammasproteesi!